Talo
Sävy on pirteä okra, joka istuu maisemaan todella kauniisti.
Ulkopinnat lisäeristyksellä on uusittu vuoden 2005 aikana. Lopputulos on upea.
Myös ulko-ovet ja ikkunat uusittiin.

Talon päädyt tehtiin alkuperäisen suunnitelman vastaisesti huomattavasti kalliimmalla lohkotiiliratkaisulla lisänäyttävyyden aikaansaamiseksi. Ulko-ovien päällä on sepän tekemät koristellut upeat peltikatokset. Murskesepeli ja nurmikko on erotettu ratapölkyillä. Pihalla on vanhasta veneestä rakennettu grillikatos.

Merenranta

Noin 150 metrin päässä talosta on loistavan valkoinen hiekkaranta jossa on hyvä, loivasti syvenevä ranta. Rannan vierellä sijaitsee aallonmurtaja sekä perinteinen kalastajasatama. Satamasta ja sen yhteydessä sijaitsevasta savustamosta on mahdollista saada uunituoretta savukalaa.

Kalastamiseen on myös erinomaiset mahdollisuudet; talon ja rannan välissä oleva kanaali kuulemma kuhisee kalaa

Sisustustyöt on tehty laadukkaasti.

Kaikissa huoneistoissa on lasikuitutapetit, Isotex -katot ja laminaattilattiat yhtä huoneistoa lukuun ottamatta, jossa on laattalattiat.
Väreinä on yleisesti käytetty valkoista, kermaa ja pastellin sävyjä.

Kuvan huoneistossa on kantamattomia seiniä poistettu alkuperäisestä suunnitelmasta tilantunteen aikaansaamiseksi. Erillisistä suihku- ja wc-tiloista poistettiin toinen ovi ja ne kytkettiin yhteen. Samalla ovi siirrettiin sisääntulon puoleiseen päätyyn, jolloin olohuoneessa on yhtenäinen, lasitiilin koristettu seinä.

Keittiö

Keittiöissäkään ei ole materiaaleissa säästelty!
Kaikissa keittiöissä on umpipuiset puusepän mittatilauksena valmistamat, aidoin peiliovin varustetut kaapistot. Laatikoissa on kuulalaakerointi.

Makuuhuoneet

Makuuhuoneissa on saman puusepän, samalla laadulla valmistamat kaapistot.

Märkätilat

WC-tiloissa on luonnollisesti laatoitus sekä puusepän valmistamat umpipuiset peiliovikaapit. Kuvassa näkyy myös valumarmorinen käsienpesuallas.

Yleiset tilat

Näkymiä käytävästä. Pintamateriaalit ovat klinkkeri ja maalaus askelmilla ja tasanteilla sekä kaksivärimaalaus seinissä. Käsipuu on vaaleaa puuta.

Rappukäytävissä automaattisesti aikaviiveellä sulkeutuvat valot.

Kellarissa on runsaasti säilytystilaa ja tekniset tilat.

Näkymä

Auringonlaskua merelle on mukava katsoa olohuoneen ikkunasta...

Mukava näkymä omasta olohuoneesta avomerelle
Etupihalla ja merenpuolella riittää nurmialuetta.
Aktiviteetit 

Talon osakkaita talkoissa ja makkaralla.

Yhtiössä on erittäin hyvä henki ja yhteiset aktiviteetit sitovat porukan tiiviksi.
Mm. jokavuotinen Juhannusjuhla on erittäin suosittu.

Talvella on omat talviriehansa.

Ranta

Rannassa on mukava tehdä iltakävely. Kaunista

Rantanuotiolla
Liity joukkoon!
Lomahuoneistot Pärnumaalla
Copyright 2010